Turun yliopistollisen keskussairaalan uuden paikoitustalon rakentaminen alkoi kesällä 2018. 530-paikkainen parkkitalo valmistuu keväällä 2019. Parkkitalon betonisen rungon rakensi Keski-Suomen Betonirakenne Oy. Runko koostuu paikallavalurungosta ja betonielementtirakenteista.
Insinööritoimisto SRT tuli projektiin mukaan jo laskentavaiheessa. Siten rakennesuunnittelu pystyttiin tekemään niin, että tilaaja saattoi olla varma, ettei suunnitelmiin tule enää myöhemmin muutoksia. Kuten usein tahtoo käydä, myös parkkitalon kohdalla aikataulut toivat kiireellisyydellään omat haasteensa suunnitteluprosessille.
Kohde edellytti toteuttajiltaan korkeaa osaamista. Paikoitustalon erityispiirre on siihen kuuluva holviylitys 5-kaistaisen autotien päällä. Siltarakenne oli suunnittelua ohjannut lähtökohta. Alemman kerroksen laattarakenteet kantavat suuren kuormituksen, kun kaikki ylimpien kerrosten holvirakenteet tuetaan siihen. Toinen erityishuomiota vaatinut ominaisuus on parkkitaloon vievän kierrerampin kevyt rakenne.
Alin parkkikansi on noin 7 metrin korkeudessa kadunylityksen ollessa noin 35 metriä. Rakenteiden pitkien jännevälien ansiosta suunnittelu vaati pitkälle kehittynyttä tietotaitoa. Lisäksi liikenteen piti pystyä kulkemaan normaalisti koko rakentamisen ajan.
Insinööritoimisto SRT ja Keski-Suomen Betonirakenne Oy ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia. Pitkä yhteistyösuhde takaa, että molemmat osapuolet tietävät mitä saavat. SRT:n vahvuus on siinä, että se pystyy nimeämään kullekin projektille vastuuhenkilön, projektipäällikön, joka hoitaa kommunikaation kumpaankin suuntaan. Toimintatapa varmistaa, että SRT voi toimia joustavasti, luotettavasti ja ammattitaitoisesti.
– Kun kohde oli vaativuudeltaan ja tekniseltä tasoltaan näin korkea, emme nähneet muita vaihtoehtoja rakennesuunnittelun toteuttajaksi, sanoo Keski-Suomen Betonirakenne Oy:n Simo Särkelä.