Syksyllä 2020 toimistomme viihtyvyys kasvoi, kun yksi työhuoneista sai muodonmuutoksen. Tämä huone toimii näkyään kokous- ja virkistyshuoneena. Viihtyvyyttä tuo raikas värimaailma niin seinissä kuin tekstiileissä, huolella valitut kalusteet ja viherseinä. Ideoimiseen ja suunnitteluun käytimme apuna sisustusarkkitehtiä Elina Katajamäkeä (Avico Oy). Naavan toimittama viherseinä on katseen vangitsija. Viherseinän viherkasvit tuottavat runsaasti raikasta happea.
Huone on suunniteltu erityisesti etäkokouksia varten. Huoneesta löytyy iso näyttö sekä kamera ja mikrofoni. Huone on hyvin äänieristetty, joten ylimääräistä taustameteliä käytävästä tai muista huoneista ei kuulu eikä kokoukset häiritse muuta työskentelyä toimistolla. Näin korona-aikaan kokoushuone on ollutkin ahkerassa käytössä etäkokouksien tiimoilta.
Tila on myös työntekijöittemme vapaasti käytettävissä. Huoneeseen voi mennä rentoutumaan tai tekemään erityistä keskittymistä vaativia töitä. Puolapuiden, jumppanauhojen ja jumppakepin avulla voi venyttellä ja huoltaa toimistotyössä jumiutuneita lihaksia. Huoneesta löytyy myös muutama käsipaino ja ohjeita erilaisten jumppa ja venytysliikkeiden tekemiseen.
Yhdellä seinustalle on kerätty Insinööritoimisto SRT Oy:n sponsoroimien urheiluseurojen pelipaitoja, joissa yrityksemme nimi näyttävästi esillä. Oletko sattunut jo jossain pelitapahtumassa huomaamaan tutun logon?